Mulla ei varmasti ole koskaan ollut jalat näin kipeat.

 

Heräilin itse joskus enne kymmentä ja  12 jälkeen lähdimme aamupalan kautta kohti Maailman näyttely-aluetta.

 

Kysyimme hotellin aulan volunteer-tiskiltä, mikä olisi paras reitti, ja tyttö ohjasi meidät suoraan hotellin lähellä olevalla metrolla messualueen portille 2.

 

Kävimme ostamassa liput ja kävelimme turvatarkastukseen, joita on täällä joka paikassa. Tällä kertaa tarkastus oli erittäin tiukka, taskutkin tyhjennettiin, ja kaikki nesteet poistettiin tavaroista. Hei hei käsidesi.

 

Lähdimme kävelemään alueelle ja huomasimme että olimme puolella jossa esittelemässä oli yhtiöitä ja yhteisöjä. Päätimme mennä China Aviation- eli Kiinan Ilmailupavilionkiin, johon jonotimme noin 75 minuuttia, joka ei ollut vielä edes pitkä aika, kuuluksissa sanottiin esimerkiksi Kiinan paviliongin jonotusajaksi välillä yli kuutta tuntia. Sisällä pääsimme pienen intron (kiinaksi) jälkeen huvipuito-tyylisiin vaunuihin ja saimme päähämme 3D lasit.

 

Kärry oli aika mielen kiintoinen, se liikkui joka suuntaan ja pyöri, mutta se ei ollut millään kiskoilla. Hauska laite. Kärry kuljetti meidät tilojen läpi, jossa oli kuvia "tulevaisuuden" lentolaitteista ja välillä aika aidon tuntuista lentosimulaatiota 3D kuvan ja tuulikoneiden/puhaltimien avulla. Kierros oli kyllä enemmänkin huvipuisto laite, kuin esittely kiinan ilmailusta. Alakerrassa oli vielä pieni näyttely ja tämänjälkeen menimme ulos.

 

Seuraavaksi lähdimme ostamaan juotavaa ja lähdimme etsimään lauttaa jolla pääsisimme joen toiselle puolelle. Jonotimme lauttaan reilun puoli tuntia. Lauttaan pääseminen oli taas kiinalaiseen tapaan hirveää tonimistä ja tunkemista.

 

Pääsimme toiselle puolelle jokea ja lähdimme kävelemään kohti Suomen Kirnua. Kun  Kirnu alkoi näkyä, oli sen koko ainakin itselle  aika yllätys. Se tosiaan oli hieman osottamaani isompi, ei nyt todella suurien maiden pavilionkeja isompi, mutta varmastikkin ainakin ulkomuodoltaan vähintään keskiverron kokoinen.

 

Jonotimme sisään noin vartin. Jono etupäässä suomalainen tyttö/nainen opetti kiinalaisille suomalaisia sanoja, kuten kiitos ja moi. Sama toistui kirnun sisään päästyämme, jossa henkilö oli kuitenkin paikallinen. Reilusti yli puolet henkilökunnasta oli paikallisia. Suomalaisia oli ehkä noin kymmenen.

 

Kävelimme Kirnun avoimeen keskitilaan ja sen läpi Kirnua rakenteen sisällä kiertävää ramppia pitkin ylös. Sitten tulimme Kirnua kakkoskerroksessa kiertävään esittelytilaan, jossa esiteltiin suomalaisia tavaroita ja kultturia. Näyttely oli kohtuullisen hyvin organisoitu ja kulki selkeän reitin, jota ei monikaan muu näkemämme pavilionki tehnyt.

 

Suomalaisia näkyi muutamia, Kirnussa työskentelevää porukkaa ja mahdollisesti yksi turisti. Muutenkin Expo alueella näkyi jälleen todella vähän ei-kiinalaisia.

 

Alas kakkoskerroksesta tultuamme menimme kysymään suomalaiselta työntekijältä heidän vaatteistaan, se oli jonkin näkoinen mekko/esiliina/kaapu viritys, joka oli siis myös miespuolisilla oppailla. Se oli kuulemma TAIK:kkilaisten suunnitelema, "hyvin istuva", "mukava", "hengittävä" ja "kaikinpuolin tyylikäs" vaate. "Ne on ne TAIKkilaiset".

 

Lähdimme sivussa olevan kaupan kautta ja päätimme, että kun Shanghaissa ollaan" täytyy ostaa "suomalaista" pannaria  vadelmahillon ja kermavaahdon kera. Äiti tekee parempaa.

 

Kirnu oli lähes kaikin puolin hienosti toteutettu ja hieno kokemus.

 

Kello oli jo lähestynut kuutta ja päätimme ainakin jotain toista pavilionkia käydä katsomassa. Kävelimme Unkarin paviliongin ohi ja koska jonoa ei ollut kävelimme heti sisään. Huone oli todella hieno, mutta lähes minkäänlaista esittelyä ei ollut ja tämän jälkeen oli vain ovi ulos. Hienosti toteutettu kuitenkin.

 

Tämen jälkeen teimme saman Slovenian paviliongissa, joka oli iskulauseeltaan I FEEL sLOVEnia. Hieno käytävä ympäri huoneen, ja neonväreissä hohtavia seiniä.

 

Slovenian jälkeen taisimme mennä suunnittelemaamme Brasilian pavilionkiin. Jonotustakin oli vain pari minuuttia myöhäisen ajan takia. Näyttely ei ollut erikoinen, mutta pavilionki oli todella hienosti toteutettu. 

 

Kurkkasimme USAn pavilionkia, mutta valtavan johon takia lähdimme kohti Etelä-Afrikan pavilionkia. Tämäkin oli hetken ainaa suljettu, joten menimme Egyptin pavilionkiin joka oli hienosti toteutettu ja siellä oli kohtuullisen paljon muinaismuistoja yms.

 

Tästä jatkoimme Afrikan yhteiseen halliin, jossa kävimme ainakin Somalian, Kongon, Seychellien(?), Etiopian, Kap Verden ja monien muidenkin pisteissä.

 

Tämän jälkeen menimme Etelä-Afrikan pavilionkiin, jonkan baarissa/ravintolassa oli menossa joku yksityistilaisuus jossa ihmiset katsoivat MM-kisoja. (jalkapallon)

 

Kierrettyämme lähdimme ulos ja pian kohti Kiinan pavilionkia. Se oli todella hieno, mutta esiteltävää oli todella paljon, koska kaikilla maakunnilla oli omat pisteensä. Itsellä ainakin alkoi olemaan jo voimat aika loppu, olimme pyörineet alueella jo 8 tuntia, miten se aika olikaan mennyt.

 

Kiersimme tilaa hetken, ja lähdimme suuntaamaan pois alueelta koska paviliongit alkoivat sulkeutua, tai ainakin voimat alkoivat olemaan loppu, emme olleet edes syöneet mitään.

 

Näkemättä jai kiinnostavista ainakin Kiinan paviliongin yläosa, Saudi-Arabian pavilionki ja lentävän lautasen näköinen messukeskus tai vastaava. Tietysti monia muitakin  oli jossa olisi vielä voinut käydä, todella mielenkiintoisen näköisiä rakennuksia, esimerkiksi Australia, USA, Kanada, Singapore, Thaimaa, Singapore, Tanska,UAE, Meksiko ja ties mitä muita. Hieno mutta todella väsyttävä kokemus.

 

Kävelyn jälkeen saavuimme aika täydelle metroasemalle. Pääsimme kuitenkin aivan oven vierren odottamaan junaa. Tähän kuitenkin tuli kuitenkin todella paljon muitakin meidän jälkeemme. Kun juna tuli se oli kohtuu täysi ja istumatilaakin oli. Ovien avauduttua alkoi aivan uskomaton tunkeminen. En ole koskaan nähnyt vanhojen ihmisten ja perheellisten tunkevan ja juoksenvan junaan. He juoksivat penkkejä kohti, hyppäsivät niille suurinpiirtein poikittain istumaan ja varasivat paikkoja perheen jäsenille ja ystäville. Tälläistä en ole muualla nähnyt.

 

Istumatilaa ei meille jäänyt, mutta se nyt ei yllättänyt kumpaakaan, se on erittän harvinaista täällä. Tästä kuitenkin alkoi ehkä tuskallisin metromatka ikinä. Olimme olleet yli 10 tuntia liikkeellä, ja metromatka oli todella pitkä. Se kuitenkin tuntui ikuisuudelta, koska jalat olivat aivan uskomattoman poikki.

 

Pääsimme huoltoaseman ja ruokapaikan kautta hotellille yhdentoista jälkeen. Oli muuten ihmeellistä, ruokapaikka oli sulkemassa 20 minuutin päästä, ja listalta piti kysellä mitä on jäljella,lisää ei enää tehty, esimerkiksi ranskalaisia ei saanut lainkaan.

 

Huh huh. Pari paitaa pitäisi vielä jaksaa pestä.

 

Minä ja (kungfu) Panda

 

Minä ja herra elefantti

 

Kiinan pavilionki (näyttää kauheen pieneltä kuvassa, oikeesti 63 metriä korkee, maksanut noin 220miljoonaa dollaria ja se on vaan yksinkertaisesti valtava)