Eilen lähdimme aamulla kohti Maon mausoleumia, mutta olimme kuitenkin siellä vähän liian myöhään ja näinollen siellä käyminen jäin väliin. Tämän jälkeen lähdimme etsimään Diabolo museota, joka ei kuitenkaan heit löytynyt. Samuli kyllästyi etsimään ja lähti kaupoille ja itse jatkoin vielä ja kyllähän se sieltä löytyinkin heti alkuun palattuani.

Mitään kylttejä paikalle ei ollut, mutta museon pihassa ollut seinämaalaus paljasti että tämä voisi olla etsimäni paikka.

Museo oli aika pieni ja siellä ei ollut mitään infoa englanniksi, mutta se oli kyllä todella hieno ja siististi tehty, eikä sisään maksanut mitään.

Yhdessä talossa oli myynnissä erilaisia perinteisemmän näköisiä diaboloita ja ostinkin niitä pari. Tarjolla olisi olut myös laakeroituja diaboloja. Museoa pitäneet ehkä neljä-viisikymppiset naiset tulivat mielellään näyttämään erilaisia diaboloja, ja kovasti yrittivät selittääkkin jotain, mitään en tietysti ymmärtänyt. Toinen naisita yritti myös pyörittää diabolokepeillä jotain lastenjakkaraa johon oli kiinnitetty metallinen pallo jonka ympärille naru laitettiin.

Pian tämän jälkeen tapasimme hotellille ja pidimme vähän taukoa.

Illemmalla menimme vielä syömää, kauppaan ja vielä vähän tinkaamaan Silkkimarkkinoille.

Illalla ei oikein väsyttänyt ja nukkumaanmeno meni itsellä kolmestakin yli, eikä Samuli nukkunut lainkaan. Puoli seitsemän aikaan heräilin ja suuntasimme aamupalalle, sinne kuitenkaan heti pääsemättä. Pienten sekaannusten ja ihmettelyjen jälkeen pääsimme aamupalalle, kirjautumaan ulos ja metroon ja junaan kohti lentokenttää.

Lentokentällä kävimme tuhlaamassa viimeiset rahat ja vähän aikataulusta myöhässä, ennen kahtatoista Pekingin aikaa,  koneemme lähti lentämään kohti Moskovaa. Lento sujui hyvin välillä torkkuen je neljän jälkeen paikallista aikaa, eli vajaan kahdeksan tunnin kuluttua olimme perillä Moskovassa.

Tästä lähti kiireinen koneenvaihto. Muutenkin lyhyt vaihtoaikamme (n.70 min) oli pienestä myöhästymisestä johtuen kutistunut koneesta ulos päästessämmä noin 50 minuuttiin. Transit tiskillä ja turvatarkastuksissa olleet liikkumattomat jonot pistivät jo vähän jännittämään, mutta loppujen lopuksi olimme portilla jo ennen kuin koneeseen edes pääsi sisään. Koneesta koneeseen meni varmaankin noin puoli tuntia.

Kone laskeutui vähän ennen kuutta Helsinkiin ja lähdimme passintarkastukseen ja odottamaan laukkuja. Alle pari minuuttia odotettuammekävi Moskovassa vitsailemamme/ennustamamme juttu toteen ja nimiämme kuuulutettiin ja pyydettiin ottamaan yhteys tulopalveluun. Niinkuin arvasimme, laukkumme olivat edelleen Moskovassa. Niiden pitäisi perjantaina tulla kotiin. Saa nähdä. Toivottavasti.

Nyt autossa matkalla kohti kotia. Tänne voisi vielä jotain yhteenvetoa ja vinkkejä kirjoittaa kun jaksaa.

On se kiva olla ulkomailla ja kyllä aina haluaisi lähteä uudestaan ja pidemmäksi aikaa. Mutta on se ihan jees tulla kotiinkin.

Eilen tuli käytyä vähän kaupoilla, puistossa ja ruokakadulla.

Ruokakadulla maistettiin currylla maustettua haita, joka oli todella hyvää, voisi ostaa uudelleekin jos tulee vastaan. Maistoimme myös pienet palat koiraa, koska sekin kuitenkin paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluu, se ei tosin ollut hyvää, toisista kohdista kovaa ja pehmeämmistä kohdista purkkamaista ja ei oikein maistunut hyvältä.

Ruokakadun jälkeen kävimme Jingshan Parkissa, joka sijaitsee Kielletyn Kaupungin takana olevalla, ihmisten toimesta tehdyllä kukkulalla. Toisilla nimillä puistoa kutsutaankin Coal Hilliksi tai Coal Hill Parkiksi. Puisto oli todella siisti ja hieno ja pääsymaksukin oli varsin kohtuullinen, 2 Yuania. Mielestäni tämä oli hienoin puisto, ulkoisesti siis, missä olemme käyneet. Kukkulalta aukesi mahtava näkymä Kielletyn Kaupungin ylle. Harmi että näkyvyys oli taas niin huono.

Coal Hill

Kielletty Kaupunki

Puiston jälkeen palailimme kauppojen kautta hotellille.

Vielä olisi tämä päivä aikaa, mitähän sitä keksisi, ainakin Maoa pitäsikäydä katsomassa, ehkä vierailla Diabolo-museossa ja varmaankin Silkmarketissa.

Reput oli pakattu aivan täyteen. Itselläni oli melkein 6 litraa juotavaa, kamera ja molemmat objektiivit ja kaikkea muutakin repussa. Juoman määrä johtui siitä että tarkoituksena oli kävellä muurilla Jinshalinghalingin osalta Simatain osuudelle, ainakin 12 kilometriä erittäin mäkistä ja huonoa maastoa, tai siis muuria pitkin, mutta sen kunto ei ole ihan sama enään kuin 500 vuotta sitten ja se tosiaan menee aika vuoristossa.

Reilusti ennen kahdeksaa suuntasimme metroon ja sillä kohti itää, Sihuin asemalle, jonka läheltä piti löytyä pitkänmatkan bussiasema. Asemalle saavuttuamme lähdimme katselemaan sen ympäristöä, koska mitään opasteita ei ollut. Yhdestä suunnasta näkui tulevan enemmän busseja kuin muista, joten menimme sinne ja sieltä bussiasema löytikin, se kuitenkin oli normaali bussiasema josta lähti kaupunki busseja. Mitään opaseteita ei ollut ja vartijallakaan ei ollut kielitaitoa, joten kävelimme moleempiin suuntii isoa tietä eteenpäin, ja tietysti asema löytyikin sieltä suunnasta johon kävelimmä jälkimmäisenä.

Asemalla ei tietenkään löytynyt seiniltä haluammamme määränpään nimeä, mutta onneksi löytyi infotiski. Vaikkei työtekijöillä suurempaa kielitaitoa ollutkaan saimme kirjasta näytettyä kohteen ja yksi työntekijöistä tuli sanomaan lippuluukulle kohteen ja saattoi meidät bussiin asti. Tämän jälkeen tarvi odottaa puoli tuntia lähtöä ja bussi lähti liikkeelle yhdeksältä. Bussissa oli meidän lisäksi 2 muuta matkustajaa.

Ajoimme reilun kymmenenminuuttia, neljä kaistaa per suunta sisältävällä moottoritiellä autoja ohitellen ja pujotellen niinkuin muutkin autot.

Tämän jälkeen auto pysähtyi yhden metroaseman kohdalle ja en tiedä mitä tässä tapahtui, ihmisiä tuli kyytiin ja ilmeiseti jotain odoteltiin. Pysähdys kesti yli tunnin. Ilmeellistä huutamista paikallisten kommunikaatio välillä ja yhdessä välissä joku tuli istumaan kuskin paikallle ja naputteli torvea huvikseen. Bussimme torvi kuului vahintään yhtä paljon sisälle kuin ulos.

Matka jatkui pikkuhiljaa, mutta oli kyllä mennyt pariin kymmeneen kilometriin jo aikamoinen aika. Nukuinkin hetken matkasta ja yhden aikoihin aloimme olemaan kohteellamme. Kuski viitoi jo Simatain kohdalla, mutta saimme sönkötettyä että haluamme ensin Jinshalingiin ja kävelemme sieltä Simataille. Jotain hilpeyttä joku sai tässä aikaan ja bussissa vähän nauresketiin meille.

Kun pääsimme Jinshalingin liittymän kohdalle bussi pysähtyin bensa-aseman pihaan ja jäimme pois. Kuvittelimme että täällä olisi takseja ja tiesmitä kiehnaamassa ja tarjoamassa kyytiä. Ei kuitenkaan ollut. Kyltissä luki että Jinshaling 5km. Joten lähdimme kävelemään. Tämä tuntui vähän tyhmältä alkaa tuhlaamaan voimia jo ennen, mutta ei tässä mitään koska vaihtoehtoja ei ollut.

Ehkä korkeintaan 1,5-2 kilometrin jälkeen tien sivussa oli iso tyhjä parkkipaikka ja siellä paikallisia. Meidät nähtyään ja siirtyivät tielle odottamaan meitä. Kun tulimme kohdalle he tulivat myymään t-paitoja ja muita matkamuistoja ja yksi nainen kysyi olemmeko matkalla Jinshalingiin ja kun vastasimme myöntävästi hän näytti meille parkkipaikan päässä olevat portaat. Tämä tuntui vähän erikoiselta koska emme olleet kävelleet vielä viittä kilometriä ja paikalla ei ollut mitään opasteita. Tyhjä lipputiski kyllävähän lisäsi luottamusta. Tästä lähti ehkä matkan raskain osuus. Olimme aivan laakson pohjalla ja muuri oli vuoren päällä, joten on ehkä turha edes sanoa, että rappusia riitti ja riitti. Alhaalta paikalliset lähtivät seuraamaan meitä reppujen kanssa, tarkoituksena myydä meille jotain koska emme olleet aikaisemmin ostaneet. Matkan aikana sama nainen joka ohjasi meidät portaille kertoi meille että pariviikkoa sitten ihmiset olivat kävelleet vielä täältä Simataille, muuta nyt Simatain osuus oli suljettu. Tämä oli aika iso pettymys meille, mutta enne olleet ihan varmoja oliko tämä totta. Tässä on amatoimi matkailun huonopuoli, muurimatkoja järjestävä toimisto olisi varmasti tiennyt tämän.

Puoleesa välissä matkaa kun pysähdyimme ja meitä seuraavat paikalliset alkoivat tuulettaa meitä viuhkoilla, (ainiin, siis siellähän oli lievästi sanottuna kuuma, enneuste oli 32 astetta ja aurinko paistoi suoraan lähes pilvettömältä taivaalta)

kysyin ettämiksi he seuraavat meitä ja he vastasivat haluavansa myydä matkamuistoja. Sanoin heille että, emme ole kiinnostuneita, koska meillä on enää vähän rahaa jäljellä, koska matkamme on lopuillaan. "You buy a little one" selitysten jälkeen nainen tarjosi jäätynytttä vesipulloa ja suostuin ostamaan sen jos he lopettaisivat seuraamisen. Maksoin siitä 10 Yuania ja pääsimme jatkamaan rauhassa.

Portaat jatkuivat ja jatkuivat, mutta loppujenlopuksi muurikin alkoi olla lähellä. Muurille oli tehty sivusta portaat. Portaiden alapäässä istui mies joka myi lippuja 50Y/henkilö ja yläpäässä, 10 askelman jälkeen, toinen mies repi puolet lipusta pois. Täällä tajusimme, että olimme Jinshalingin reitin loppupisteessä. Kyselimme vielä että voimmeko kävellä Simataille ja saimme jälleen kieltäviä vastauksia ja kävelyn juuri päättäneet, mahdollisesti amerikkalaiset tytöt jotka olivat jonkun ryhmän mukana, sanoivat myös että se ei ilmeisesti ole mahdollista. Lähdimme sitten kävelemään Jinshalingin reittiä vastakkaiseen suuntaan.

Heti peräämme lähti taas pari paikallista, mutta ilmoitimme heti ettämeillä on juotavaa tarpeeksi (eli siis yli puolet liikaa, koska reittimme oli lyhentynyt reilusti) ja emme aijo ostaa mitään. He lisäsivät vauhtia ja jättivät meidät rauhaan.

Kävelimme, kiipesimme ja laskeuduimme muuria pikkuhiljaa ja pidimme taukoja jotta pystyimme ottamaan kuvia rauhassa.

Reitti ensimmäiseen vartiotorniin

Esimmäisen vartiotornin sisäpuoli (siis meille ensimmäisen)

(Toiset vartiotornit olivat erittäin hyvin säästyneitä ja niissä oli kunnolliset sisätilat, tai siis katto päänpäällä)

Välillä muuri oli huonossa kunnossa ja välillä sitä oli kunnostettu. Pidimme vähän pidemmän tauon Flower Tower nimisen vartiotornin katolla, tästä oli pariin suuntaan aika tiputukset ja ei aitojakaan ollut pahemmin, hieno paikka.

Flower Tower tornin katolla

Tästä eteenpäin mennessä muuri oli todella huonossa kunnossa, mutta sitä oltiin juuri kunnostamassa, toisaalta hieman tunnelmaa pilaavaa. 

Muurin kuntoa konnostus kohdan vieressä

Tunnelmaa pilasi mielestäni kuitenkin enemmän seuraavan vartiotornin jälkeen alkanut näky. Muuri oli kunnostettu aivan tiptop kuntoon, ei tässä ollut enää laikaan sama fiilis. Mielestäni olisi kivempi nähdä muuria enemmän normaalissa tilassaa, tai hieman kunnostettuna, varsinkin kun tulee kauemmas syrjäisemmille kohteille. Suosituimmat kohteet ovat tietysti loppun asti kiillotettuja. Simataikin oli ilmeisesti juuri kunnostuksen takia suljettuna. Tämän reitin olisimme valinneet juuri siksi että saisimme oikea muurikokemuksen, emmekä kokemusta kunnostetusta ja kiillotetusta pätkästä.

Kunnostetumpi, tylsempi osuus

Jatkoimme parempi kuntoista osaa ja kuulimme että ukkonenkin alkoi lähetyä. Jatkoimme kävelyä pitkäänkin kunnes tulimme kohdalle josta pääsisi alas, mutta ei olisi vielä tehnyt mieli lopettaa. Vastaan tuli kaksi vajaa kolmekymppistä paikallista miestä ja yritimme heiltä kysyä pääseekö pidemmältä vielä alas, mutta he eivät oikein osanneet vastata. Kun jatkoimme kävelyä he huusivat peräämme jotain ja näyttivät poistumistietä. Kun näytin eteenpäin he sanoivat "long way." Koska ukkonen alkoi lähestyä, päätimme lähteä alas. Matkaa tästä ei ollut alas juurikaan ja huomasimme saapuvamme suurempaan keskittymään jossa oli matkamuisto myymälöitä, leirintä alue, hotelli, ravintoloita ja turisti-info. Infosta kerrottin että täältä ei mene busseja enään ja tarjottiin edelleen taksia, jota meille jo hetkisitten oli tarjottu. Taksin hinta oli järkyttävä 590 Yuania Pekingiin, mittarilla hinnaksi tulisi reilu 200 Yuania ja koko päiväksi voisi Pekingistä ottaa taksin joka odottaisi paikalla, 400 Yuanilla. Yritimme tingata mutta se ei onnistunut. Päätimme kävellä johonkin mistä voisi saada bussin ja  taksi seurasi meitä yrittäen saada meitä kyytiin.

Tässä vaiheessa, kun olimme kävelleet alueelta vasta parikymmentä metriä, meillä kävi hyvä tuuri. Meidät muurilta alas ohjanneet miehet tulivat kahdestaan siihen autolla ja tarjosivat kyytiä Pekingiin. Kun kysyimme rahasta he vastasivat "No money". Menimme kyytiin ja taksikusi ajoi autonsa tämän auton eteen ja tuli ulos, hän ilmeisesti suuttui koska hänen asiakkaansa vietiin. Jotain uudet ystävämme ja taksikuski puhuivat ja ajoimme pois ja kaverimme naureskelivat jotain.

Tässä tuli vähän epäilyttävä olo, koska vain hyppäsimme heidän kyytiinsä ja onhan meitä jo huijattu ennenkin Kiinassa. Ukkonen tuli lähemmäs ja valtava rankkasade alkoi, kaikki autot hidastivat vauhtia moottoritiellä ja hyvä kun eteen näki. Meillä oli kyllä käynyt todella hyvä tuuri saadessamme kyydin.

Matkan aikana saatiin kyseltyä perusasiat, mistä olimme ja kauanko olimme olleet kiinassa. Vaikka miesten kielitaito oli todella rajoittunut toinen kertoi käyneensä joskus työmatkalla Helsingissä.

Parin tunnin matkan jälkeen olimme Pekingissä ja miehet näyttivät metrokartasta mille asemalla jättävät meidät ja kysyivät sopisiko se ja tietenkin se sopi meille. Kävimme matkalla tankkaamassa ja vaikka siellä yritin tarjota bensarahaa se ei kelvannut.

He jättivät meidät metroasemalle ja kättelimme heidät ja lähdimme kävelemään. Uskomme kiinalaisiin oli palautettu, pääsimme yli 100km matkan takaisin ja vaikka yritimme antaa rahaa se ei kelvannut.

Tästä menimme hyvin mielin syömään ja yli 12 tunnin poissaolon jälkeen palasimme hotellille.

Ei eilen tulllut taas jaksettua kirjoittaa. Vaihdoimme päivällä hotellia. Uusi hotellimme vaikutti hyvältä varatessa, mutta kuitenkin jälkeenpäin huomasimme että se oli haukuttu pystyyn internetissä ja yli 60% arvostelijoista ei suositellut hotellia. Meillä kuitenkin taisi käydä tuuri, koska huoneemme on suuri ja siisti ja muutenkin hotelli vaikuttaa hyvältä, aamupala liputkin saimme ilmaiseksi koko ajaksi, vaikka varauksessamme nimenomaan luki ettei se kuulu hintaan. Ainoa epämukava juttu oli, että pikkolo oikein pyysi tippiä, ja ilmoitti summankin. Itse en ole tälläisestä enne kuullut. Onko se normaalia?

Ei suurempaa sitten tullutkaan tehtyä, hotellimme on kävelymatkan päässä Silkmarketista, joten menimme sinne tekemään muutamia hankintoja ja käymään syömässä. Aika kului tosi nopeasti iltaan.

Aamulla heräsimme ja kävimme aamupalalla. Ihan jees, mutta näin toista kertaa täällä aamupalalla käyneenä täytyy sanoa että valikoima tuntuu täälläpäin olevan vähän pienempi kuin esim suomessa, tosin haittaako tuo. Palasimme vielä huoneeseen lepäilemään.

Ennen 12 lähdimme kohti Pekingin eläintarhaa, jolla on oma metropysäkki, joten paikalle löytäminen on erittäin helppoa. Sisäänpääsy maksu oli iloksemme pienempi kuin luulimme, sisäänpääsy plus panda-alueen sisäänpääsy maksoi 20 Yuania. Sisällä jouduimme vielä maksamaan Pingviinitalosta 10 Yuania. Kohtuullisen halpaa oli. Akvaario olisi maksanut 110 Yuania per henkilö, joten jätimme sen väliin.

Lippuja jonottaessamme alkoi tapahtua jotain outoa. Takaa alkoi kuulua kauhea rähinä ja jo hetken päästä eri puolilla makasi maassa n.3 henkilöä ja jokaista oli hakkaamassa ja potkimassa 3-5 henkilöä, nuoria miehiä suurin osa, mutta ainakin yksi maassa makaava oli jo hieman vanhempi mies. En koskaan saanut tietää mistä tämävälikohtaus johtui, mutta sen tiedän että nämä kaverit eivät selvästikkään tapelleet vitsinä, siinä määrin "uhreja" heiteltiin, ja hakattiin ja potkittiin kylkii, niskaan ja päähän vaikka he olivat jo maassa täysin puolustuskyvyttöminä. Ainakin yhdellä näkyi jo kohtuullisen komea reikäkin päässä. Tilanne kuitenkin rauhoittui kohtuullisen nopeasti, koko episodiin meni ehkä alle minuutti. On se aika pahan näköistä kun maassa makaavaa potkitaan täysillä päähän.

Menimme sisään eläintarhaan ja lähdimme kiertelemään sitä. En nyt sitä ala selittämään tarkemmin, kuvat puhukoon puolestaan. Eläintarha oli kyllä ihan hieno ja vaikuttava ja ehdottomasti hintansa arvoinen, mutta ei minusta kaiken hehkutuksen arvoinen. Toiset rakennukset olivat toki hienoja, mutta oikeastaan kakki eläintalot, toista pandataloa lukuunottamatta olivat todella vanhoja, huonosti valaistuja (tietysti pienempi valoisuus tarkoituksellakin), todella rapistuneita ja eläinten tilat näyttivät välillä todella ankeilta. Ulkotilat olivat usein todella hyviä.

Erityisesti leijonat ja tiikerit olivat sisällä todella pienissä häkeissä, jossai ei ollut lähes mitään verukkeita. Tiikerit kävelivät häkin etureunaa, joka oli n.3 metriä pitkä, edestakaisin hermostuneina. Pikkuleopardi(?) kiersi häkkiään  opetetun näköisen koreografian mukaan (taka nurkkaan selälleen, heti ylös ja innostuneen näköinen juoksu 4metriä häkin etukulmaan, kävely toiseen kulmaan, kävely toiseen takanurkkaan, käänny poseeraamaan kameroille, takaisin makaamaan toiseen nurkkaan, heti ylös ja sama uudestaan), mutta se ei kuitenkaan näyttänyt niin stressaantuneelta.

Ulkona tiikereilläkin oli enemmän tilaa, mutta ulkona kaikki eläimet olivat väsyneitä, kai kuumuudesta johtuen. Leijonat ottivat sisälläkin rennosti ja olivat vain paikallaan.

Tuli muuten ekan kerran koko matkalla vaihdettua kameraan 55-250mm putki, kun siitä vihdoin oli jotain hyötyä. (Siis kun muutamia päiviä lukuunottamatta ulkona ei ole olut järkeä käyttää, koska näin kesäisin on lähes aina pientä sumua, joten pitkälle kuvaamisessa ei ole ideaa)

Tässä on nyt muutamia tänään otettuja eläinkuvia. Suuri osa kuvista on otettu lasin läpi, ja sen myös monesta huomaa.

Yksi eläintarhan kuuluisimman lajin edustaja.

Mooooi!

Herra- ja

Rouva Jellona

Pikkulepardi(?)

"Painuisitko nyt johonkin muualle sen kamerasi kanssa??!"

Ronsu

Iloinen pikkuvirtahepo

Ja selvästi ylpeä äiti (isä?)

Vähän oli löysät kyttyrät tänään

Tämä kaveri oli muuten todella energinen, en vaa saanut mitään oikein hyvää kuvaa liikeestä

Ja tämä kaveri myös, poukki kirjaimellisesti pitkin seiniä ja palasi aina kyseiseen asentoon kuvattavaksi (opetettua?) Yritti myös peläytellä ihmisiä hyppimällä yllättäen lasiin ihmisten naamojen kohdalle.

Tämä kaveri taas kuulosti vähän uhmakkaalta

Toiset osaa olla rauhassa

Tai erittäinkin rennosti

Pikkuisiakin oli varmaakin aika hiljattain tullut

Tyytyväisen näköinen, mitähän oli mielessä?

On nuo pingiivit muuten ketteriä vedessä ja uskomattoman nopeita, ei ehkä osaa lentää, mutta harva kalakaan liikkuu tuolla tavalla vedessä.

Eläintarhan jälkeen kävimme syömässä ja palailimme kaupan kautta hotellille valmistautumaan huomiseen. Toivottavasti päästään helposti muurille ja määränpäästä takaisin hotellille, ja tietysti ensin määränpäähän!

 Tänään olisi aika siirtyä viimiseen hotelliin, josta pitäisi löytyä myös matkan ensimmäinen uima-allas. Näin parin viikon jälkeen ei enää ole kauhea hinku aamulla ensimmäiseksi juosta erinäisiin paikkoihin, muutamia kohteita tosin on vielä joissa tarvii käydä.

Edellä mainitusta syystä otimme taas eilen aamulla aika rauhassa. Kun toimerruimme lähtemään suuntasimme kohti jotain Alien Market Streettiä tms. Tämä oli kuin eilinen Silkmarket, mutta epäsiistimpi, ahtaampi ja ilmeisesti venäläisten omistama tai jotain. Oli kuitenki aika tylsä paikka joten siirryimme pian lähellä oleviin tietotekniikka tavarataloihin. Näissä oli paljon tavaraa, mutta ne alkoivat nopeasti toistamaan itseään, olisi ollut hyvä paikka jos olisi ollut hankkimassa jotakin. Toisesta tavaratalosta Samuli osti jälleen "iPhonen", oli yli tuplasti kalliimpi, mutta oli kyllä jo kohtuullisen hyvän tuntuinen.

Kävimme syömässä ja palasimme hotellille.

Pitää kai vielä vähän aktivoitua ennen loppua. Ainakin Pekingin eläintarha, Muuri ja muutama muu paikka vielä näkemättä. Muurille mennään kai juhannuspäivänä, eli siis huomenna, tai sittten ei. Tiedä sitten.

Silkkimarkkinat tarkoittavat täällä oikeastaan ostoskeskusta jossa surutta myydään piraattitavaroita. Muistuttaa hyvin paljon Tallinnan Merekeskusta ja Sadamarkettia (oikeinkirjoitus?). Erojakin tosin on, Silkmarket on 6 vai 7 kerroksinen, joten kojuja on muutama enemmän. Toinen suuri eron on myyjät, täällä he ovat suurelta osin nuoria tyttöjä/naisia 15-25 väliltä kai. He taitavat olla työntekijöinä, ja sivummalla pyörii yleensä joku hieman vanhempi mies tai nainen, kojun pitäjä mahdollisesti.

Myynti on myös hieman agressiivisempaa, myyjät roikkuvat käsissä ja yrittävät vetää kojuihinsa ja "eivät päästää ulos" ja mikä parasta sinun ei edes tarvitse olla kiinnostunut mistään tuotteesta. Yksikin tyttö raahasi minut kojuunsa, "ei päästänyt ulos" ja yritti myydä minulle käsilaukkuja ja lompakoita, jonkalaisen oin juuri ostanut toisesta kojusta, yli kymmenen minuutin ajan, pakko sanoa että hinnat tippuivat aika alas siinä ajassa, mutta en kyllä silti ostanut. Muutenkin on tapana yrittää myydä tavaraa mitä et edes haluaisi tai jos ostat kengät, kellon, puhelimen tai ihan mitä vaan, seuraava myyjä kysyy "one more?". Yllättävän monilta tuli yllättävän hyvällä suomella muutamia lauseita. Yllättävän usein muuten nämä tytöt käyttivät lausetta "I'll kill you" jos ei suostunut ostamaan mitään, leikillänsä tietysti. Aika hauska paikka. Pitää palata vielä.

Itse ostin aluksi "Gorillapodin" (http://joby.com/gorillapod) ja johdollisen kaukolaukaisimen kameraani. Samuli osti "iPhonen".

Kävimme shoppailun välillä tien toisella puolella kebabilla ja sitten palasimme shoppailemaan.

Tällöin minulle mukaan tarttui mukaan vielä "Nike" kengät ja "Louis Vuitton" lompakko.

Kello oli jo ylittänyt kahdeksan ja päätimme alkaa palailemaan hotellille jolla kaupan jonojen takia olimme joskus yhdeksän aikaan.

Koska ei yöllä väsyttänyt kävimme vielä kolmen jälkeen syömässä vajaan parin kilometrin päässä.

Ei tullut paljon kuvia otettua, mutta illalla ja yöllä tuli vähän testailtua jalustaa ja kaukolaukaisinta.

Kuva otettu yhdeksän aikoihin

Kuva otettu ennen aamu neljää, kun oli vielä aivan pimeää

Hotellin kadulta, on siinä jotain fiilista, päivällä tosi vilkas, paljon kojuja ja sellasta.

PS. Tollanen setti

Lähdimme suoraan hotellin kulmalta harhailemaan hutongeja pitkin ja niitähän riitti. Suureksi osaksi ne olivat asuinaluetta. Välillä ylitimme suurempia teitä ja kävelimme puistoissa ja sitten taas kuljimme hutongeja pitkin. Syötävää ei oikein tuntunut löytyvän, tai olisi varmasti löytynyt, mutta ei sitä oikein kehdannut kielimuurista johtuen kyselemään ja kadunpuolella näkyi pitkälti vain jotain vedessä lilluvia vartaita joiden huomaaminen soitti heti hälytyskelloja kuulemistani  varoituksista johtuen.

Kävimme kaupasta vähän ostamassa jotain pullaa tms koska nälkä alkoi jo iskeä ja jatkoimme matkaa. Jostain kulmalta löysimme jotain kanavartaita ja testasimme niitä, oli kyllä ihan hyviä. Jatkoimme matkaa ja löysimme selvästi turistien suosimalla hutong alueelle. Kaikki oli siistiä ja asiallista, ehkä hieman turistimesta siis. Koska ei oikestaan näkynyt ruokakojuja harhauduimme taas vähän maasta jossa olimme ja ostimme churroja jäätelöllä ja suklaakastikkeella. Olivat nekin hyviä paitsi jäätelö oli kylmää.

Lähdimme palaamaan hotellille ja sinne päästyämme huomasimme että olimme tehneet jo kohtuullisen kävelylenkin, muutama tunti siinä oli mennyt.

Jonkin ajan kuluttua lähdimme kävelemään kohti Donghuamen Night Markettia, joka on ruokakojusta koostuva katu. Kävelimme pitkään kahden tien välissä olevaa puistoa, oli kyllä todella hienosti tehty puisto, paljon patsaita ja puita. Yhdellä penkillä istui patsas jolla oli kannettava tietokone sylissä. Alkoi vähä harmittamaan etten pakannut mukaan Apple tarroja.

Saavuimme ruokakadulle ja lädimme kävelemään sitä pitkin. Jos jonkin näköistä oli tarjolla. Tursasta (vai onko se Squid?), mustekalaa, meritähteä, merisiiliä, käärmettä, skorpioneja, mansikoita, lammasta, lihaa, kanaa, tuhatjalkaisia, uppopaistettua jäätelöä, dumblingeja, nuudeleita, hedelmäjuomia, kuplateetä (jossa oli kuivajäätä?), ja kaikenlaisia ötököitä ja muuta.

Tämä ei kuitenkaan ollut mikkä likainen kuja, vaan suuremman tien sivussa oleva todella siisti kojujen ketju. Jotkin kulttuuriviranomaiset ilmeisesti perustaneet uudelleen perinteitä vaaliakseen. Eli siis kaikkeä olisi varmasti uskaltanut maistaa jos olisi uskaltanut. Jotkut olivat tietenkin toisia kalliimpia, esimerkiksi Samulin ostama käärme maksoi 50 Yuania. Itse testailin vain jotai kana ja lammas juttuja ja kuplateetä.

Ei se nyt noin pahaa ollut, mutta ärsyttävät ruohosipulit tai vastaavat hotka eivät katkenneet millän ärsyttivät.En kyllä sitä kanaakaan maistanut tossa.

Haita tarvii vielä palata kokeilemaan. Sellaisia paloja tikuissa, vaikkakin myös yritettiin myydä kokonaista 25cm pitkää haita ja se ei ollut edes kallis, 30-40y, mutta miten syödään kokonainen hai tikusta?

Kävimme vielä katsomassa läheistä ostoskatua, mutta inspiraatiota kauppojen kiertämiseen ei ollut, joten tyydyimme kävelemään vain kadun päästä päähän.

Lähdimme kävelemään puistoa pitkin takaisin hotellille. Puisto oli todella kaunis pimeässä vaikkakin olin sen jo eilen käynyt katsomassa. Jossain välillä oli mummuja ja pappoja pyriörittämässä diaboloja, olivat ensimmäiset koko matkalla. Vähän yrittivät meillekkin tarjota, mutta ei menty kokeilemaan. 40 metriä käveltyäni alkoi kyllä ho harmittamaan, pitää palata tänään takaisin.

Heräiltiin, tai no siis minä heräilin kuuden aikoihin Shanghaissa sunnuntai aamuna ja suuntasimme taksilla rautatieasemalle. Haimme eväitä ja suuntasimme junaan.

Tämä juna oli uudempi, mutta siitä seurauksena penkit olivat titenkin vähän epämukavammat.

Matka sujui ainakin itsellä ihan mukavasti torkkuen, koneelta ohjelmia katsoen ja musiikkia kuunnellen. Junassa näytettiin jopa leffoja, kaksi kiinalaista ja sitten joku Jackie Chan leffa, varmaan joku kuuluisakin jos noita tuntisi. Matka kesti melkein 11 tuntia.

Seitsemän jälkeen illalla olimme perillä ja lähdimme etsimään taksia, koska oli jo vähän myöhä, oli kiire kirjautumaan hotelliin. Asemalla oli kuitenkin vain takseja jotka olisivat halunneet sopia hinnan etukäteen eivätkä käyttää mittaria, joten päädyimme käyttämään metroa.

Ma

Metroiltuamme paikalle, hotelli löytyi melkein metroaseman vierestä. Hotelli näytti aulassa todella hienolta. Aula oli iso ja "kullalla" koristeltu. Kirjauduimme sisään ja lähdimme kohti huonetta. Jo hissi oli hieman epäsiisiti. Tulimme käytävälle joka vaikutti ensin ihan hyvältä, mutta tarkemmin katsottuna oli aika nuhjuinen möykkyisen kokolattiamattonsa kanssa.

Huoneen oven avattuamme petyimme. Huone oli, miten sen sanoisi, hirveä? Lattialaudoissa oli sentin koloja, lattiassa oli likaisia läiskiä ja sitten huomasimme että huoneestamme oli ikkuna, joka ei ollutkaan ulos, vaan toiselle käytävälle. Wc olikin ihan oma lukunsa se vasta olikin likainen, suihku oli irti seinästä ja niin edelleen. Kolmen tähden hotelli, niinpä niin. Varmasti ollut hieno hotelli joskus 15, ehkä jopa 10 vuotta sitten. Vaikkei nyt kolmen tähden hotellin hieno pitäisi ollakkaan, mutta olisi nyt edes siisti. Huone oli myös paljon pienempi kuin kuvissa. Ja pahinta oli se josta en ole ihan varma, mutta minun mielestäni huoneessa haisi home. Ainakin nenä meni tukkoon kohtuu äkkiä ja välillä haistan hotellin ominaishajun (home?) vieläkin nenässäni.

Aloimme kohtuu äkkiä ottamaan palveluun josta varasimme hotelin, Agodaan, yhteyttä ja pian ilmoitinne agodalle että haluamme hotellista ulos mahdollisimman nopeasti, onko tämä edes terveellistä? Agoda pyysi palaamaan asiaan aamulla.

Ja niin teinkin, kymmenen aikoihin otin jälleen yhteyttä Agodaan ja he soittivat hotelliin. Jouduimme maksamaan käyttämämme yön ja seuraavan yön, mutta kirjauduimme ulos hotellista kuitenkin, tämähän on ihan normaali käytäntö.

Olimme hotellissa kirjoilla siis jopa 15 tuntia. Tarkoituksena oli ollu 5 yötä.

En siis suosittele käyttämään Golden Palace Silver Street hotellia Pekingissä.

Agodan käyttöä kuitenkin suosittelen edelleen, tämä ei johtunut mitenkään heistä ja asiakaspalvelu oli edelleen erinomaista.

Lähdimme kävelemään kohti toista netistä löytämäämme hotellia. Matkaa oli muutama kilometri.

Saavuttuamme hotelliin, se oli hieno, mutta niin oli hintakin, noin 1/3 kalliimpi tiskiltä kuin olisi ollut ottaa Agodan kautta. Jäimme kuitenkin hotellii. Matkatavarammekin kuljetettiin huoneesee. Huone on todella siisti ja mukava. Tässä seuraavat 4 yötä, mahtavaa.

Lähdimme etsimään aamupalaa, eräästä ravintolasta jota olin halunnut kokeilla. Se oli todella vaikea löytää, koska en ollut katsonut osoitetta tarkkaan ja vaikka tiekyltissä oli opaste, menimme harhaan.

Kun vihdoin pääsimme perille olin hieman ihmessäni. Paikka oli pikaruokala niinkuin tiesin, kuitenkin normaalia hienompi, mutta edelleen pikaruokala.  Hinnat olivat se yllätys, ne olivat kalliimpia kuin ravintoloissa. Tänne meni rahaa enemmän kuin esimerkiksi Fridaysiin. Mutta pakko sanoa ainakin omasta puolesta, että kyllä oli muuten älyttömän  hyvää ruokaa.

Tämän jälkeen palasimme hotellille ja hieman jumiuduimme sinne väsymyksestä johtuen.

Itse lähdin vielä 9 jälkeen kävelylle lähialueelle ja hakemaan iltapalaa. Oli kyllä kaunista.

Kiellettyä kaupunkia kiertävä joki. Kuvan otto aikaan oli todellisuudessa lähes pilkkopimeää.

Lähdimme yhden jälkeen liikkeelle ja suuntasimme Nanjing Roadille. Nanjing Road on jonkin näköinen kävelykatu jonka ympärillä oli kauppoja. Kadulta ei näkynyt mitään kiinnostavaa, joten niiden tutkiminen jäi vähän vähemmälle. Meille myytin myös kadulla jotkut kenkien pohjaan laitettavar rullaluistin systeemit. En kyllä vieläkään keksi syytä miksi ne ostin, mutta, no joo, ostin kuitenkin. Ei ollut kalliit.

Söimme kadulla hieman aamupalaa ja jatkoimme sitä pitkin kävelemistä. Kokoajan tuli ihmisiä jotka näyttelivät papreista kellojen, laukkujen, vaatteiden ja iPhonejen kuvia ja yrittivät houkutella johonkin sivukujalla olevaan kauppaan.

Ottelin kuvia tornitaloista ja pikkuhiljaa etenimme katua pitkin.

Ajan myötä kävelykatu loppui ja alue muuttui hieman. Oli ilmeisesti yritysten tornitaloja ja kalliita hotelleja joiden alakerroissa oli kalliin hintaluokan kauppoja. Kyseisten kauppojen ikkunoiden takana kävimme kurkkimassa Porscheja, Ferrareita ja Maserateja.

Jatkoimme samaan suuntaan katua, koska takoituksena oli mennä Wujiang Roadille maistamaan Yang's fried dumblingseja.

Päästyämme kadulle emme aluksi löytäneet kyseista ravintolaa ja päädyimme kadun päässä oleviin Nike ja Puma liikkeisiin. Täältä palattuamme menimme yhteen kadun "ostoskeskuksista" sisään. Katu oli siis niinsanotusti ruokakatu, tai vielä paremmi napostelukatu, joten "ostoskeskuksessakin" oli vain ravintoloita ja kahviloita ja esimerkiksi vanukkaaseen erikoistunut liike.

Yang's Fry-Dumbling löytyi 2 kerroksesta, mutta ulos asti tulevan jonon takia päätimme tulla myöhemmin takaisin. Palasimme kadulle ja lähdimme katsomaan olisiko jotain paikkaa josta voisi mennä ostamaan pirtelöä tai jotain muuta kylmää juotavaa. Menimme Cold Stoneen, mutta huonon valikoiman takia ostin vain Snapple mehua. Oli muuten hyvää.

Palasimme Dumbling paikkaan mutta ei se jono ollut mihinkään kadonnut. Kävimme tiskillä maksamassa ja menimme luukulle jonottamaan ja otimme Dumblingit mukaan. Oli muuten aika halpoja.

Menimme ulos syömään. Ei hassumpia, ihan hyviä, mutta ei nyt mitään kauhean mullistavaa. Ja onhan se tikuilla syöminenkin vähän vaikeaa.

Lähdimme Super Brand Mall:ille odottamaan pimeän tuloa. Kiertelimme jonkin aikaa ja kävin nostamassa rahaa. Kävin myös ostamassa yhdet Quicksilverin shortsit. Kävimme vielä pohjakerroksessa juomassa mehubaarista hedelmämehua, joka siis tehtiin tilauksesta.

Pimeä olikin jo tulossa ja lähdimme kohti Shanghai World Financial Center-tornitaloa, tarkoituksena mennä maailman korkeimmalle näköalatasanteelle.

Menimme sisään ja suuntasimme ostamaan lippuja. Positiivisena yllätyksenä kalliin lipun hinnasta sai 10% pois maailmannäyttely lipulla.

Ennen hissiin pääsyä oli pieni intro tornin rakennuksesta ja muuidenkin alueen kehityksestä.

Hissiin päästyämme se alkoi nousta reiluun 400 metriin. Oli muuten erikoinen hissi. Vilkkuvia valoja ja videoita ja psykedeelisiä ääniä koko matkan ajan.

Ylös päästyämme olimme tornissa olevan aukon alatasanteella. Menimme seuraavaan hissiin jonottavan jonon jatkeeksi. Meille tultiin sanomaan että ylöspääsee myös portaita ja valisimme ne. Portaita oli tosin jäljellä vielä lähes 200.

Nyt saavuimme tornissa olevan aukon yläosaan. Lattia oli tehty osittan lasista, mutta siitä ei luonnollisestikkaan näkynyt suoraan alas. Sivuille kyllä. Olimme nyt ilmeisesti maailman korkeimmalla näköalatasanteella. Kuvien ottaminen ikkunan läpi oli hieman ärsyttävää, mutta kokemus oli ihan hieno.

Kävimme vielä molempia kerroksia alemmalla tasolla ja pian suuntasimme alas.

Otin vielä muutamia kuvia ulkona ja päätimme palata hotellille. Vähän piti tosin iltapalaa käydä hakemassa.

Huomenna lähteekin kello 08:21 juna takaisin kohti Pekingiä. Tulee lyhyt yö.

Shanghain valot

474 metriä alaspäin

Heräilin itse joskus enne kymmentä ja  12 jälkeen lähdimme aamupalan kautta kohti Maailman näyttely-aluetta.

Kysyimme hotellin aulan volunteer-tiskiltä, mikä olisi paras reitti, ja tyttö ohjasi meidät suoraan hotellin lähellä olevalla metrolla messualueen portille 2.

Kävimme ostamassa liput ja kävelimme turvatarkastukseen, joita on täällä joka paikassa. Tällä kertaa tarkastus oli erittäin tiukka, taskutkin tyhjennettiin, ja kaikki nesteet poistettiin tavaroista. Hei hei käsidesi.

Lähdimme kävelemään alueelle ja huomasimme että olimme puolella jossa esittelemässä oli yhtiöitä ja yhteisöjä. Päätimme mennä China Aviation- eli Kiinan Ilmailupavilionkiin, johon jonotimme noin 75 minuuttia, joka ei ollut vielä edes pitkä aika, kuuluksissa sanottiin esimerkiksi Kiinan paviliongin jonotusajaksi välillä yli kuutta tuntia. Sisällä pääsimme pienen intron (kiinaksi) jälkeen huvipuito-tyylisiin vaunuihin ja saimme päähämme 3D lasit.

Kärry oli aika mielen kiintoinen, se liikkui joka suuntaan ja pyöri, mutta se ei ollut millään kiskoilla. Hauska laite. Kärry kuljetti meidät tilojen läpi, jossa oli kuvia "tulevaisuuden" lentolaitteista ja välillä aika aidon tuntuista lentosimulaatiota 3D kuvan ja tuulikoneiden/puhaltimien avulla. Kierros oli kyllä enemmänkin huvipuisto laite, kuin esittely kiinan ilmailusta. Alakerrassa oli vielä pieni näyttely ja tämänjälkeen menimme ulos.

Seuraavaksi lähdimme ostamaan juotavaa ja lähdimme etsimään lauttaa jolla pääsisimme joen toiselle puolelle. Jonotimme lauttaan reilun puoli tuntia. Lauttaan pääseminen oli taas kiinalaiseen tapaan hirveää tonimistä ja tunkemista.

Pääsimme toiselle puolelle jokea ja lähdimme kävelemään kohti Suomen Kirnua. Kun  Kirnu alkoi näkyä, oli sen koko ainakin itselle  aika yllätys. Se tosiaan oli hieman osottamaani isompi, ei nyt todella suurien maiden pavilionkeja isompi, mutta varmastikkin ainakin ulkomuodoltaan vähintään keskiverron kokoinen.

Jonotimme sisään noin vartin. Jono etupäässä suomalainen tyttö/nainen opetti kiinalaisille suomalaisia sanoja, kuten kiitos ja moi. Sama toistui kirnun sisään päästyämme, jossa henkilö oli kuitenkin paikallinen. Reilusti yli puolet henkilökunnasta oli paikallisia. Suomalaisia oli ehkä noin kymmenen.

Kävelimme Kirnun avoimeen keskitilaan ja sen läpi Kirnua rakenteen sisällä kiertävää ramppia pitkin ylös. Sitten tulimme Kirnua kakkoskerroksessa kiertävään esittelytilaan, jossa esiteltiin suomalaisia tavaroita ja kultturia. Näyttely oli kohtuullisen hyvin organisoitu ja kulki selkeän reitin, jota ei monikaan muu näkemämme pavilionki tehnyt.

Suomalaisia näkyi muutamia, Kirnussa työskentelevää porukkaa ja mahdollisesti yksi turisti. Muutenkin Expo alueella näkyi jälleen todella vähän ei-kiinalaisia.

Alas kakkoskerroksesta tultuamme menimme kysymään suomalaiselta työntekijältä heidän vaatteistaan, se oli jonkin näkoinen mekko/esiliina/kaapu viritys, joka oli siis myös miespuolisilla oppailla. Se oli kuulemma TAIK:kkilaisten suunnitelema, "hyvin istuva", "mukava", "hengittävä" ja "kaikinpuolin tyylikäs" vaate. "Ne on ne TAIKkilaiset".

Lähdimme sivussa olevan kaupan kautta ja päätimme, että kun Shanghaissa ollaan" täytyy ostaa "suomalaista" pannaria  vadelmahillon ja kermavaahdon kera. Äiti tekee parempaa.

Kirnu oli lähes kaikin puolin hienosti toteutettu ja hieno kokemus.

Kello oli jo lähestynut kuutta ja päätimme ainakin jotain toista pavilionkia käydä katsomassa. Kävelimme Unkarin paviliongin ohi ja koska jonoa ei ollut kävelimme heti sisään. Huone oli todella hieno, mutta lähes minkäänlaista esittelyä ei ollut ja tämän jälkeen oli vain ovi ulos. Hienosti toteutettu kuitenkin.

Tämen jälkeen teimme saman Slovenian paviliongissa, joka oli iskulauseeltaan I FEEL sLOVEnia. Hieno käytävä ympäri huoneen, ja neonväreissä hohtavia seiniä.

Slovenian jälkeen taisimme mennä suunnittelemaamme Brasilian pavilionkiin. Jonotustakin oli vain pari minuuttia myöhäisen ajan takia. Näyttely ei ollut erikoinen, mutta pavilionki oli todella hienosti toteutettu. 

Kurkkasimme USAn pavilionkia, mutta valtavan johon takia lähdimme kohti Etelä-Afrikan pavilionkia. Tämäkin oli hetken ainaa suljettu, joten menimme Egyptin pavilionkiin joka oli hienosti toteutettu ja siellä oli kohtuullisen paljon muinaismuistoja yms.

Tästä jatkoimme Afrikan yhteiseen halliin, jossa kävimme ainakin Somalian, Kongon, Seychellien(?), Etiopian, Kap Verden ja monien muidenkin pisteissä.

Tämän jälkeen menimme Etelä-Afrikan pavilionkiin, jonkan baarissa/ravintolassa oli menossa joku yksityistilaisuus jossa ihmiset katsoivat MM-kisoja. (jalkapallon)

Kierrettyämme lähdimme ulos ja pian kohti Kiinan pavilionkia. Se oli todella hieno, mutta esiteltävää oli todella paljon, koska kaikilla maakunnilla oli omat pisteensä. Itsellä ainakin alkoi olemaan jo voimat aika loppu, olimme pyörineet alueella jo 8 tuntia, miten se aika olikaan mennyt.

Kiersimme tilaa hetken, ja lähdimme suuntaamaan pois alueelta koska paviliongit alkoivat sulkeutua, tai ainakin voimat alkoivat olemaan loppu, emme olleet edes syöneet mitään.

Näkemättä jai kiinnostavista ainakin Kiinan paviliongin yläosa, Saudi-Arabian pavilionki ja lentävän lautasen näköinen messukeskus tai vastaava. Tietysti monia muitakin  oli jossa olisi vielä voinut käydä, todella mielenkiintoisen näköisiä rakennuksia, esimerkiksi Australia, USA, Kanada, Singapore, Thaimaa, Singapore, Tanska,UAE, Meksiko ja ties mitä muita. Hieno mutta todella väsyttävä kokemus.

Kävelyn jälkeen saavuimme aika täydelle metroasemalle. Pääsimme kuitenkin aivan oven vierren odottamaan junaa. Tähän kuitenkin tuli kuitenkin todella paljon muitakin meidän jälkeemme. Kun juna tuli se oli kohtuu täysi ja istumatilaakin oli. Ovien avauduttua alkoi aivan uskomaton tunkeminen. En ole koskaan nähnyt vanhojen ihmisten ja perheellisten tunkevan ja juoksenvan junaan. He juoksivat penkkejä kohti, hyppäsivät niille suurinpiirtein poikittain istumaan ja varasivat paikkoja perheen jäsenille ja ystäville. Tälläistä en ole muualla nähnyt.

Istumatilaa ei meille jäänyt, mutta se nyt ei yllättänyt kumpaakaan, se on erittän harvinaista täällä. Tästä kuitenkin alkoi ehkä tuskallisin metromatka ikinä. Olimme olleet yli 10 tuntia liikkeellä, ja metromatka oli todella pitkä. Se kuitenkin tuntui ikuisuudelta, koska jalat olivat aivan uskomattoman poikki.

Pääsimme huoltoaseman ja ruokapaikan kautta hotellille yhdentoista jälkeen. Oli muuten ihmeellistä, ruokapaikka oli sulkemassa 20 minuutin päästä, ja listalta piti kysellä mitä on jäljella,lisää ei enää tehty, esimerkiksi ranskalaisia ei saanut lainkaan.

Huh huh. Pari paitaa pitäisi vielä jaksaa pestä.

Minä ja (kungfu) Panda

Minä ja herra elefantti

Kiinan pavilionki (näyttää kauheen pieneltä kuvassa, oikeesti 63 metriä korkee, maksanut noin 220miljoonaa dollaria ja se on vaan yksinkertaisesti valtava)